Hybriditakka

Hybridivarustus on saatavilla lähes kaikkiin Warma-Uunien varaaviin takkoihin.

Onko pilkkeen (klapin) saatavuus, kuivatus ja varastointi ongelma?

Pelletin käyttö tulisijan polttoaineena on oiva ratkaisu esimerkiksi taajamien pien- ja rivitaloissa joissa ei ole tilaa pilkkeen käsittelyyn ja varastointiin. Pelletin varastoinnissa tilantarve on jopa kolme kertaa pienempi pilkkeen (klapin) varastointiin verrattuna. Pelletin saatavuus sekä kuljettaminen on helppoa ja hinta – hyötysuhde huomioon ottaen erittäin edullista.

Pelletti on tulevaisuuden polttoaine

Pelletti on saha- ja puusepänteollisuuden sivutuotteena valmistettua polttoainepuristetta. Pelletti on puhdasta puuta, eikä se sisällä mitään lisäaineita. Pelletin teho perustuu sen tiiviyteen ja tasalaatuisuuteen, se on kuivaa ja helposti käsiteltävää. Korkean hyötysuhteensa ja helppokäyttöisyytensä lisäksi pelletti on todettu myös erittäin ympäristöystävälliseksi polttoaineeksi pienpoltossa.

Tutkimukset ovat osoittaneet pelletin päästöjen jäävän jopa 30 kertaa pienemmäksi esimerkiksi verrattuna huonosti toteutettuun klapin polttoon. Pelletin käytön lisääntymisellä tulee olemaan huomattava merkitys esimerkiksi taajamien asuntoalueiden ilmanlaatuun ja jopa naapurisopuun. Pelletin kotimaista käyttöä ja valmistusta tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti saatavuuden varmistamiseksi.

Pilkettä vai pellettiä?

Pelletin ja pilkkeen saatavuus tulevaisuudessakin on varmaa, samoin se että molemmat aitoina luonnontuotteina ovat erittäin ympäristöystävällisiä ja palvelevat kotimaista energiataloutta. Monelle pelletti avaa mahdollisuuden varaavan tulisijan hankintaan vaihtoehtoisena lämmitysjärjestelmänä ja tunnelman luojana.

Useille pilke eli klapi on edelleen ykkönen tulisijan polttoaineena. Olosuhteet ja elämäntilanteet saattavat kuitenkin muuttua ja jopa käyttäjätkin vaihtua. Tulisija on pitkäaikainen ja tuottava sijoitus, mahdollisuus pelletinpolttoon tuo siihen loistavaa lisäarvoa.

Warma-hybriditakka tehokkaaseen pelletinpolttoon

Warma-Uunit ovat kehittäneet varaaviin tulisijoihinsa integroitavan pelletinpolttolaitteen, jonka avulla pelletin mahtava lämmitysteho saadaan hyödynnettyä todella tehokkaasti.

Tulisijan teho perustuu ensiö- ja toisioilman erilliseen ohjaukseen, pelletin kaasuunnuttamiseen ja hallittuun palotapahtumaan. Riittävällä voimalla ja oikein kohdistettuna, toisioilma nostaa palolämpötilan jopa 900 asteeseen. Tuli palaa tasaisesti ja pitkään, jolloin tulisijan massan varauskyky pystytään hyödyntämään jopa 30 prosenttia tehokkaammin.

Pelletinpolttomahdollisuus perinteitä noudattaen

Tehokas pelletinpoltto tulisijassa ei ole uusi asia. Se että takan toimintaan ei tarvita sähköä on uutta, kuten myös se, ettei pellettivarustus rajoita takan ulkomuotoa. Täysin uutena ominaisuutena on myös, että tulisija on helposti muunnettavissa pellettikäyttöisestä pilkekäyttöiseksi! Warma-hybriditakassa tämä kaikki on mahdollista. Voit katsoa Warma-Uunien mahtavasta mallistosta mieluisan mallin, se voi olla perinteinen muotokaakeliuuni tai tyylikäs Funkkis, tai joku muu, sinä päätät. Warma-Uunien lähes kaikki keskikokoiset ja suuret mallit on saatavana vaihtoehtoisesti myös hybridi-ominaisuuksin.

Warma-hybriditakassa voi polttaa joko pellettiä tai pilkettä tilanteen mukaan, vaikka vuoropäivinä. Vaihtaminen polttoaineesta toiseen tapahtuu käden käänteessä, vain perinteiset arinat helposti irrotettavien palokansien tilalle ja minuutissa pellettitakka muuttuu pilkekäyttöiseksi!

Käytön helppoutta

Warma-hybriditakassa ei perinteisesti toimivien tuhkalaatikkojen lisäksi ole lainkaan liikkuvia osia, mikä tekee tulisijan erittäin toimintavarmaksi ja kestäväksi. Pilkekäytössä takka toimii perinteisesti, normaalin takan tavoin. Pellettikäytössä käyttö on yhtä helppoa tai jopa helpompaa, koska pelletin palamista tasalaatuisuutensa ansiosta, on helppo säätää.

Pelletti poltetaan panosperiaatteella kertalämmityksellä, pelletti kaasuuntuu säiliössä ja palaa tulipesässä komealla näyttävällä liekillä. Liekin värin ja koon perusteella palamisilmoja on helppo säätää tuhkalaatikoilla. Tehokkaan jälkipolton ansiosta pelletin energia saadaan tarkasti talteen. Esimerkiksi 6 kilon pellettiannoksesta jää tuhkaa vain noin puoli desilitraa, joka kertoo sekä palamisen tehokkuudesta, että käytön vaivattomuudesta.

Jälkipolttoarinan puhdistus ennen panostusta, sekä tuhkan poisto tarvittaessa jäävätkin ainoaksi huoltotoimenpiteeksi, normaalien tulisijoille yleisesti säädettyjen nuohousten lisäksi.

Hybriditakan poltto-ohje (pdf)

Hybriditakka pilkekäytössä Pellettisäiliön täyttö Hybriditakka pellettikäytössä